Näin toimimme

Martti Porthanin Urkurakentamo on toimintansa alusta asti rakentanut ns. tyylisoittimia. Mitä se tarkoittaa?

Kun urkujenrakennus Euroopassa laajalti lähti liikkeelle 1400-luvulla, syntyivät nopeasti eri maiden ja kulttuurien urkutyypit, jotka säilyttivät pitkään omat erilliset rakenteensa, tekotapansa, estetiikkansa ja filosofiansa: Italiassa urkuja rakennettiin Italian, Ranskassa Ranskan, Espanjassa Espanjan tapaan.

Sen sijaan ei ole olemassa mitään ”saksalaista” urkutyyppiä, josta kuitenkin paljon puhutaan. Se johtuu siitä, että ”Saksa” ei ollut yhtenäinen, toisin kuin Italia, Ranska ja Espanja. Ranska ja Espanja olivat kuningasabsolutistisia valtioita, Italia taas yhtenäinen roomalais-katolisen kirkon asettamana. Tämä selittää sen, että Saksanmaalla on aina rakennettu hyvin erilaisia urkuja: siellä urut saivat erityisominaisuutensa ja tyypillisyytensä rakentajien mukaan (esimerkiksi 1600-luvun alussa Scherer, 1600-luvun lopussa ja 1700-alussa Schnitger, 1700-luvun alkupuolella Silbermann, 1800-luvulla Ladegast).

Voidaan sanoa, että viimeiset itsenäiset, omaprofiiliset urkutyypit syntyivät 1800-luvun loppuun mennessä, ennen muuta Ranskassa ja Saksassa. Sen jälkeen tuli muutos. 1900-luvulla alettiin suunnitella ja rakentaa ns. kompromissiurkuja. Niissä on ajatuksena, että otetaan vaikutteita eri historiallisista urkutyypeistä, muokataan niiden ideoita ja saadaan soitin, jonka ajatellaan käyvän kaikkeen urkumusiikkiin. Enin osa Suomessa nykyään tilatuista ja rakennetuista uruista onkin tällaisia kompromissiurkuja.

Martti Porthanin urkurakentamon filosofia on toisenlainen. Se lähtee siitä, että uruille on kirjoitettu musiikkia kauemmin kuin millekään muulle soittimelle. Tästä seuraa, että kaikki urkumusiikki on kirjoitettu tiettynä aikana, tietyssä yhteiskunnassa, tiettyihin yhteiskunnallisiin tarpeisiin, tiettyyn tyyliin, mutta ennen muuta aina vain tietyn tyylisille uruille, jotka jokainen lisäksi välttämättä ovat tietyssä yksittäisessä akustisessa tilassa. Urkujen ja urkumusiikin osalta on täten välttämättä niin, että jos urkumusiikille tahdotaan tehdä täyttä oikeutta, jokaisen aikakauden ja jokaisen maan tai kulttuuripiirin musiikki tarvitsee sellaiset soittimet, joille se musiikki on kirjoitettu.

Kysymyksessä ei tietenkään voi eikä saa olla mikään fundamentalistinen tyyliabsolutismi. Toisaalta kuitenkin jokainen ammattitaitoinen kirkkomuusikko pystyy soittamaan Suomen kirjoissa harjoitetun jumalanpalvelusmusiikin minkä tyylisillä uruilla tahansa. Ja vielä: saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta, mutta tiedetään, että mitä tahansa tietyn tyylin urkumusiikkia on helpompi sopeuttaa sen tyylille vieraille ns. tyyliuruille kuin kompromissiuruille; tämä perustuu siihen, että ns. tyyliurut ovat aina taiteellisesti ja teknisesti yhtenäiset ja kokonaisuudessaan johdonmukaiset.

Kaiken tämän johdosta Urkurakentamo Martti Porthan Oy haluaa rakentaa tyylinmukaisesti. Soittimet pyritään suunnittelemaan ja toteuttamaan – kun tilaaja hyväksyy – jonkin tietyn ja tarkoin opiskellun klassisen urkutyypin mukaisesti: Italian, Ranskan, Schnitgerin, Silbermannin jne.

Tämä tarkoittaa, että jokaisen yksittäisen soittimen äänikertavalikoima, äänitys, luonnolliset ominaisuudet, rakenne, materiaalit, tekotavat, ulkomuoto ja viritysjärjestelmä muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka noudattaa yhtä tiettyä historiallista urkutyyppiä niin suuressa määrin kuin on mahdollista ja järkevää kulloisissakin olosuhteissa ja tilaajan tarpeet huomioon ottaen.

Ammattitaito, materiaalit ja oma pilliverstas

Laatuvaatimusten asettaminen näin tiukoiksi ja näin korkealle on merkinnyt myös sitä, että urkujen puuosissa on alusta alkaen käytetty ainoastaan massiivipuuta, vaikka rakentamon alkuaikoina muualla useimmiten tyydyttiinkin erilaisiin levymateriaaleihin ja -rakenteisiin. Vuonna 1996 otti Porthan ensimmäisenä urkurakentamona Suomessa käyttöön lämpökäsitellyn puun. Lämpökäsittely antaa uudelle puumateriaalille ne ominaisuudet, jotka vanhalla puulla on; muuttuneen solurakenteensa ansiosta materiaali ”elää” vähemmän ja sen sointiominaisuudet paranevat huomattavasti.

Martti Porthanin urkurakentamon ensimmäiset työntekijät tulivat toimintansa lopettaneesta Kangasalan Urkutehtaasta. He olivat urkujenrakentamisen pitkän linjan ammattilaisia ja toivat mukanaan rikkaan tradition. Pian työntekijöitä pystyttiin saamaan ja hankkimaan lisää; nyt heitä on yhdeksän.

Kangasalan Urkutehtaan toimintaa jatkaneen Kangasalan Urkurakentamon lopettaessa hankittiin sieltä Porthanille myös metallipilliverstas ja pillinvalmistuksen ammattitaito. Tämän erittäin vaativan osaamisen saaminen on tehnyt mahdolliseksi historiallisten mallien mukaisesti valmistettujen pillien tekemisen ja siten kaikkineen eri historiallisten urkutyyppien mukaisten soittimien rakentamisen. Näin on myös Martti Porthanin urkurakentamon omavaraisuus poikkeuksellisen korkea, enemmän kuin 90 %.

Jatkuva opiskelu ja tutkimus

On selvää, että erilaisten historiallisen urkutyyppien mukaisten soitinten valmistaminen vaatii jatkuvaa opiskelua. Porthan ja urkurakentamon työntekijät ovatkin eri puolilla Eurooppaa tutkineet esikuviksi valittuja urkuja sekä paikan päällä että tutkimuskirjallisuuden avulla. Mutta sen ohella Urkurakentamo Martti Porthan on koko ajan harjoittanut tiivistä yhteistyötä urkuhistorian ja -rakennuksen parhaiden kotimaisten ja ulkomaalaisten asiantuntijoiden sekä urkureiden kanssa.